{{ variable.name }} : {{ variable.values[selectedVariantsIndex[variable_index]].name }}
Määrä:
”Miehelle, joka ei aina voita, Grant Hill näyttää harvoin häviävän.”
SLAM 7:n kansijuttu esittelee tuon lauseen aivan ensimmäisellä sivulla. Sanat pitivät hyvin paikkansa, kun ne julkaistiin yli kaksi vuosikymmentä sitten. Hill oli juuri nimetty NBA:n vuoden tulokkaaksi (hän jakoi palkinnon kaiken näkevän Jason Kiddin kanssa) ja oli äskettäin voittanut kaksi yliopistomestaruutta. Jo 22-vuotiaana hänen palkintokaappinsa oli lähes täynnä. Luettelo palkinnoista, jotka hän oli voittanut All-Americanina Dukessa, oli huimaava.
Tuntui kuin itse koripallo olisi kasvattanut aivot, käden ja käden nähdäkseen, miltä pelin seuraava kehitysvaihe näyttäisi, ja valinnut sitten Hillin näyttämään tietä tulevaisuuteen. 6-8-mittainen pieni laitahyökkääjä oli kirjaviisas ja koripalloviisas ja lähes koko liigan atleettisin – kohtalon koskettama, määrittelemään uudelleen, mitä kentällä on mahdollista. Hänen ylisuureen kehoonsa oli kätketty pelintekijän vaistoja, hän oli paljon kilpailuhenkisempi kuin hänen leppoisa hymynsä aluksi paljasti, ja hänet oli taottu Blue Devilsin kansallisen tulikokeen liekeissä. Koko liiga oli hänen otettavanaan.
Sinä aikana, jolloin SLAM 7 julkaistiin, Hillillä tuntui olevan koko homma hallussaan. Hän käytti johdonmukaisesti Iversonin kaltaista crossoveria, joka lähetti edessään olleen pelaajan väärään suuntaan. Näiden tappavien crossoverien jälkeen seurasi joko nuolen kaltainen syöttö vapaalle joukkuetoverille tai pogo-kepin nopea donkki, jonka raakuus ei vastannut Hillin luomaa julkista ”kunnon kaverin” kuvaa. Hän oli todellinen tekijä.
Vaikka vakavat loukkaantumiset suistivat hänen uransa parhaat vuodet raiteiltaan, Hillin aikaa Detroitissa ei voi ottaa pois. Hän tilastoi kuuden Pistons-kautensa aikana 22, 8 ja 6. SLAM 7:n kansijutun sitaatti oli täydellinen.
Tuotetiedot
Valitse, mitkä evästeet sallit. Välttämättömät evästeet pitävät sivuston toiminnassa, eikä niitä voi poistaa käytöstä.
