{{ variable.name }} : {{ variable.values[selectedVariantsIndex[variable_index]].name }}
Määrä:
”Kavereista, joka ei aina voita, Grant Hill näyttää harvoin häviävän.”
SLAM 7:n kansijuttu alkaa tuolla lauseella heti ensimmäiseltä sivulta. Sanat pitivät paikkansa, kun ne julkaistiin yli kaksi vuosikymmentä sitten. Hill oli juuri valittu NBA:n vuoden tulokkaaksi (hän jakoi palkinnon kaiken näkevän Jason Kiddin kanssa) ja oli hiljattain voittanut kaksi yliopistomestaruutta. Jo 22-vuotiaana hänen palkintokaappinsa oli lähes täynnä. Luettelo palkinnoista, jotka hän oli voittanut All-Americanina Dukessa, oli huimaava.
Tuntui kuin itse koripallo olisi kasvattanut aivot, käsivarren ja käden nähdäkseen, miltä pelin seuraava kehitysaskel näyttäisi, ja valinnut sitten Hillin johdattamaan kohti tulevaisuutta. 6-8-mittainen pieni laitahyökkääjä oli kirjaviisas ja koripalloviisas ja lähes liigan atleettisin – kohtalon koskettama, määrittelemään uudelleen, mitä kentällä oli mahdollista. Hänen ylisuureen vartaloonsa oli kätketty pelintekijän vaistoja, hän oli paljon kilpailullisempi kuin hänen leppoisa hymynsä aluksi paljasti, ja hänet oli taottu Blue Devilsin kansallisen koetuksen tulessa. Koko liiga oli hänen valloitettavanaan.
SLAM 7:n ilmestyessä Hillillä tuntui olevan kaikki hallussaan. Hän toi toistuvasti esiin Iversonin kaltaisen crossoverin, joka lähetti edessä olleen pelaajan lentämään väärään suuntaan. Näiden tappavien harhautusten jälkeen seurasi joko nuolenkaltainen syöttö vapaalle joukkuetoverille tai hyppykepin nopea donkkaus, jonka raakuus ei vastannut Hillin luomaa julkista ”kiva kaveri” -mielikuvaa. Hän oli todellinen tekijä.
Vaikka vakavat loukkaantumiset myöhemmin suistivat hänen uransa parhaat vuodet raiteiltaan, Hillin aikaa Detroitissa ei voi ottaa häneltä pois. Hän teki 22, 8 ja 6 kuuden kautensa aikana Pistonsissa. SLAM 7:n kansijutun sitaatti oli täydellinen.
Tuotetiedot
Valitse, mitkä evästeet sallit. Välttämättömät evästeet pitävät sivuston toiminnassa, eikä niitä voi poistaa käytöstä.
